..sitä se joskus on tämä ratsastelu. Syy on yksinkertainen: Kun laumakamut jää hirnumaan ja yksin pitää lähteä lenkille on se niin vaikeaa- niin vaikeaa. Kierrellään ja kaarrellaan laidasta laitaan josko pääsis ratsastajan huomaamatta vaihtamaan suuntaa vaivihkaa. Mennään vaikka ojaan ja keksitään siellä uusia keinoja päästä takaisin kotiin päin.
Kyllä naapurit varmaan on ihmeissään meidän jäljistä kun ne maantiellä seilaa laidasta laitaan piiitkän matkaa eikä yhtään suoraa ole.  Voisi vaikka luulla että onko se heppa pienessä hiprakassa kun ei suoraan osaa kävellä. No eiväthän ne sitä tiedä, se on meidän juttu. Ihmetelkööt! 
Ihanaa kuitenkin on kun ei tarvitse pelätä jäätiköitä enää. Pitoa piisaa. Vaikka meidän pihassa on lunta vielä metri tolkulla on maantiet jo puhki sulaneet.
Himottaisi jo ostaa kukkasia piharappusille mutta kinoksia on vielä niin paljon ettei näytä kovin hyvältä.

Ainiin!! Nyt täytyy kyllä mainita että olen saanut tunnustusta kuvataiteilijana olosta. Kun ryhdyin maalaamaan hevosten muotokuvia minut noteerattiin tällä viikolla paikallisessa sanomalehdessä. Toimittajat soittivat ja halusivat tulla tekemään minusta jutun. He olivat bonganneet minut hevostalli.netin kautta.
Julkisuus on aina hyvä asia mutta tokihan julkisuudesta seuraa kaikkea muutakin.
Jännittyneenä odotan mitä tämä julkisuus minulle nyt tuo tullessaan.
Olipa se mitä tahansa, olen tehnyt tätä työtä rehdin sydämin että mitään hävettävää ei ole. Sydämessäni on siis hyvä olo ja kiitollinen mieli tästä arvostuksesta joka on sattunut kohdalleni.heart